pjs muisteloita osa 11

hankkiakko vaiko eikö

jossain vaiheessa elämää ainakin naisihmisillä alkaa biologinen kello tikittää. minulla se tikittää säännöllisen epäsäännöllisesti. välistä tuntuu että kaikki tuttavat lisääntyvät kilpaa ja kohta jokaisella tuntemallani ihmisellä on pieni piltti sylissä.
itsekin olen miettinyt perheenlisäystä vaikka järki vielä käskeekin käyttää asianmukaista ehkäisyä. vielä ei ole aika hankkia lapsia.
luulisi että näin keväällä ihmiselle tulisi jotenki suurempi tarve perheen perustamiseen. itse olen tällä hetkellä tyytyväinen olooni koska saan mieheni jakamattoman huomion. silti pieni hoivaaja sisälläni huutaa jotain mihin voi purkaa ylimääräisen äitiystarpeeni.
siispä olen miettinyt hankkivani vauvan korvikkeen. ensin ajattelin hankkivani viherkasvin. noh, muisteltuani lapsuuteni viljelmiä meinasin purskahtaa itkuun. johan minä olen onnistunut jokaisen elollisen kasvin tappamaan joka vahingossa tai tarkoituksellisesti on annettu minun vastuulleni. kasvin kaselemisen on vaan niin helppo unohtaa koska se ei nälkäänsä ilmaise.
ehkä koira tai kissa olisi hyvä vaihtoehto. minulla oli aikaisemmin rita koira joka kylläkin jäi muuttaessani haapavedelle vanhempieni tykö sodankylään. se olikin niin vahna jo. toissa vuonna monttuun laitettiin. koira olisi hyvä kohde purkaa ylimääräisiä hellyydenosoitustarpeitani ja sen kanssa voisi ihan rauhassa olla taas pieni lapsi ja juosta kuralätäköissä. mutta toisaalta ikinä ei tule yhtä hyvää kuin rita. eikä minulla välttämättä aikakaan riittäisi.
eli kissa. nehän ovat itsenäisiä ja pärjäävät pidempiäkin aikoja yksin. ne syövät vähemmän ja ovat muutenkin pehmoisempia. toisaalta niiden kanssa on aika hankala heitellä palloa tai rämpiä pitkin metsiä juoksemassa kivojen hajujen perässä. ne ei kanna aamulla tossuja sängyn viereen. eikä hauku iloisesti tullessasi kotiin.
en ehkä saisi kumpaakaan edes pysymään hengissä. menen siis lelukauppaan ja ostan itselleni yhden kissapehmoeläimen ja yhden koirapehmoeläimen. niitä on vaikeampi saada hengiltä.